Olo on haikea, mutta onnellinen. Isoveljeni ja hänen ihana perheensä oli meillä viikon käymässä. Pieni asuntomme täyttyi rakkaista äänistä ja ihmisistä, nyt tuntuu kovin tyhjältä ja autiolta. Sain veljeltäni ihanan lahjan; ison kahvikupin, minkä kyljessä lukee isoilla kirjaimilla "sisko". Siitä tuli heti lempikuppini.
Viikon aikana käytiin kovasti eri paikoissa ja esittelin veljeäni ja hänen perhettään ystävilleni sekä perheelleni. Ihan kaikkialle ei ehditty, minne olisi ollut kiva vielä mennä. Kesällä uudelleen! :)
Olen hyvin onnellinen, että isoveljeni ja vanhempani tulivat hyvin toimeen keskenään. Lapsille puhutaan varamummosta ja -papasta. :) Miehenikin, yleensä kovin epäsosiaalinen, piti veljeni pesueesta ja suunnittelee jo ottavansa kelkan mukaan kun menemme vastavierailulle heille. No, ehkä näille lumille ei itsemme lisäksi kelkkaa ehdi kuljettaa mutta ensi talvena ainakin.
Mieheni myös sanoi miettineensä, miten vaikeaa veljelläni varmasti on ollut elämässään ilman vanhempia, vaikka hänellä onkin ollut mummu ja pappa huolta pitämässä. Mutta tieto siitä, ettei äiti välitä ja isästä ei ole tietoa, on varmasti ollut vaikeaa. Itse olemme mieheni kanssa voineet aina tukeutua vanhempiimme missä asiassa tahansa ja sitä ajatusta vasten peilaten voi vain yrittää kuvitella minkälaista on ollut elää ilman tuota tukea.
Huomenna, tai tänään, aamulla tulee Aamusydämellä-ohjelma. Ohjelmaa en yleensä katso, mutta huominen tekee poikkeuksen. Huomenna aiheena on adoptio ja näkökanta adoptoidun kautta. Toinen haastatelluista on minun hyvä ystäväni, jota olen täälläkin usein kiitellyt olemassaolostaan. Kannattaa katsoa se ainakin Yle Areenan kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mikäli haluat kirjoittaa minulle suoraan voit tehdä sen osoitteeseen iida.maalahti@gmail.com