Näin unta viime yönä, että meitä oli vielä kuudeskin. Onkohan meitä? Jos minäkin olin "kuollut" niin mistä tietää, vaikka meitä "kuolleita", abortoituja tai keskenmenneitä vielä olisikin. Olisi mahtavaa, saada vielä yksi sisarus. Se oli uni.
Otin yhteyttä ensi-ja turvakotiin, jossa vietin elämäni ensimmäiset muutaman kk Kertun kanssa. Sieltähän minut sitten huostaanotettiin kun Kerttu lähti viinan perässä jättäen minut vaille huolenpitoa eikä ilmoittanut kenellekään lähdöstään. Ensi- ja turvakoti sijaitsee vieläkin samassa osoitteessa kuin 30 vuotta sitten. Pyysin sieltä itseäni koskevia papereita ja saankin niistä kopiot, mikäli vielä jotain löytyy. Pääsen myös tutustumaan taloon. Haluan nähdä minkälainen oli paikka, jossa elämäni lähti käyntiin. Minulle se toinen ja viimeinen huostaanotto elämäni ensimmäisten 5kk aikana osottautui pelastukseksi ja pääsin kotiin. Jännittää kyllä mennä sinne käymään, en yhtään tiedä minkälainen paikka se on. Tuskin ainakaan mitenkään lämminhenkinen ja kodinomainen....ainakaan ollut 80-luvulla.
Olen onnistunut pahoittaman pikkusisareni mielen. Pikkuveljeni suuttui Kertulle aiheesta, jota en tiedä. Hän avautui asiasta Fb:ssä ja minä kommentoin. Käsitän hänen raivonsa vallan hyvin - tiedän miten hän on lapsena kärsinyt Kertun tekemisistä sekä tekemättä jättämisistä. En voi tuomita veljeni reaktioita. Ei lapselle tehdä sellaista, mitä hänelle on tehty, ilman että lapselle jää siitä ikuinen traumamuisti. Ei sitä vain tapahdu, että siitä pääsisi yli vaikka miten olisi aikuinen. Anteeksikaan ei välttämättä pysty ikinä antamaan - unohtamisesta puhumattakaan.
Mitä en ajatellut kun olin pikkuveljeni puolesta suuttunut, että pikkusisko näkee saman ketjun ja tietysti pahoittaa mielensä. Hän tuntee Kertun muuttuneen olemuksen, ei sitä millaisena me hänet tiedämme - veljeni hänen elämäänsä jollain lailla kuuluneena ja minä viranomaisten papereiden perusteella. Niistä papereistakaan ei hirveän kaunis kuva naisesta ikävä kyllä välity.
Mutta pikkusiskolleni haluan sanoa, että vaikka miten Kerttu meitä muita riipii niin tietysti hän on sinun äitisi. Ainoa äiti ja sinä hänen ainoa lapsensa. Olet saanut ihan erilaisen kuvan, onneksi, kuin muut. Olen siitä onnellinen, ihan oikeasti ja aidosti! Sinulla ei ole mitään syytä pahoittaa mieltäsi näistä asioista, koska ne eivät sinuun liity. Se tuska ja kauna mitä muut kantavat mukanaan liittyy vain Kerttuun. Ehkäpä hän jonain päivänä vanhentuessaan huomaa saman asian ja haluaa edes yrittää pyytää lapsiltaan anteeksi ja ehkä myös äidiltään sekä veljiltään. Ainakin toivon niin. Sydämestäni toivon sitä.
