Menimme mieheni kanssa kihloihin viikko sitten. Vuosi sitten aika ei tuntunu vielä minun kohdallani oikealta, mutta nyt minusta tuntuu, että olen kesän tapahtumien ansiosta kasvanut sen verran, että pystyin tekemään tämän sitoumuksen. En mene kihloihin huvikseni, vaan ajatuksena olla kihlatun kanssa loppuelämä yhdessä.
Otimme kihlajaiskuvan ja lähetimme sen heti veljelleni ja hänen perheelleen sekä mummulleni. Myös mieheni sisarukset saivat omansa. Tuntui hienolta, että nyt minäkin voin jakaa tällaiset suuret elämän tapahtumat veljeni kanssa. Pidimme kihlajaiset, joiden piti alunperin olla tupaantuliaiset uuteen kotiimme (emme kesällä sattuneesta syystä pystyneet pitämään niitä). Vieraiksi saimme serkkujani sekä koulukaverini. Toiset juhlat pidämme kunhan veljeni perheineen tulee meille tässä syksyn aikana. Kutsumme mukaan myös appivanhemmat sekä minun vanhempani. En malta odottaa!
Veljeni tuo minulle myös auton tullessaan. Sain auton edullisesti joltain veljeni tutulta. Omistin aivan ihanan auton 10v mutta meillä ei ollut mahdollisuuksia pitää kahta autoa kaupunkiasunnossamme, joten möin sen pois. On tuntunut omituiselta ajaa mieheni autolla, vaikka minun nyt ei mitään lupia tarvitse sen ajamiseen kysellä, mutta minulle on tärkeää omistaa itse oma autoni. Haluan, että se on minun nimissäni. Nyt sitten saan taas omistaa auton (ja tankata sen ja maksaa vakuutukset sekä muut maksut ihan omilla rahoillani). Kaksi autoa tuo vapautta, ei tarvitse sovittaa menojaan toisen menojen kanssa vaan voi ihan oman aikataulun mukaan tulla ja mennä kuten haluaa. Vapauttavaa!
Biologisen siittäjäni etsintä on tällä hetkellä jäähyllä. Koitan miettiä seuraavaa strategiaa. Adoptiopapereistani on paljastunut niin paljon ristiriitaisuuksia, suoranaisia valheitakin osin, etten ole ihan varma pitävätkö ne vähät tiedot siittäjästäni paikkaansa. Voi olla, että siittäjäni ei olekaan tämä vanhempi kioskinpitäjämaanviljelijä vaan ihan joku muu - ehkä nuorempi mies, jonka Kerttu on matkallaan itselleen iskenyt jostain kuppilasta. Tämä vaikeuttaa etsintääni tietysti.
Haluaisin lähteä käymään syntymäpaikassani tässä syksyn aikana, mutta en haluaisi mennä sinne yksin tai mieheni tai äitini kanssa. Ehkä lähden sinne päiväajelulle jonkun ystäväni kanssa. Käyn katsomassa tiedossa olevia paikkoja ja maisemia noin ylipäätään. Täältä ei ole pitkä matka syntymäpaikkaani (ts. sinne, missä Kerttu oli kirjoilla syntymäni aikaan ja näin ollen se on autom. laitettu myös minun syntymäpaikkakunnakseni).
Ajoin tuon paikkakunnan ohitse, samoin kuin Kertun nykyisen paikkakunnan ohi, kun menin käymään Etelä-Suomessa pari viikkoa sitten. Minulla oli kiire aikataulu, joten en silloin voinut käydä piipahtamassa kummassakaan paikassa. Kertulle en olisi mennyt kylään, mutta olisin halunnut käydä vilkaisemassa miltä hänen paikkakuntansa näyttää. Toisaalta... sain kuulla "mielenkiintoisia" asioita hänen menneisyydestään tällä matkalla ja mieleni teki mieli käydä kertomassa ajatuksiani tästä kaikesta. Minkään taakseen jättää, sen edestään löytää... sitä ei kannata unohtaa kenekään!
