- Mahdotonta! sanoi epäilys.
- Vaarallista! sanoi pelko.
- Turhaa! sanoi järki.
- Yritä kuitenkin, kuiskasi sydän. ♥

torstai 4. kesäkuuta 2015

Isyyslain uudistuminen

Uusi isyyslaki astuu voimaan 1.1.2016. Tämä on mielenkiintoinen uudistus myös meille aikuisille, jotka emme syystä tai toisesta tiedä kuka meidät on siittänyt. Povaan mielenkiintoisia aikoja viimeistään kun laki on astunut voimaan...

http://oikeus.fi/fi/index/ajankohtaista/tiedotteet/2015/01/isyyslakiuudistuuvuonna2016-avoparitvoivattunnustaaisyydenjoneuvolassa.html

perjantai 20. helmikuuta 2015

Biologinen huti

Kirjoitan tätä blogitekstiä elokuun lopulla 2014. En saa julkaista sitä vielä, koska paljastan tässä jotain, joka tulee julkisuuteen vasta kevät talvella 2015 Adoptoidut-dokumenttisarjassa. Minun on kuitenkin pakko kirjoittaa tuntojani ylös, jotta voin jäsentää asiat päässäni ja päättää siten miten etenen tästä.

Teetätin dna-testin erään oletetun sukulaiseni kanssa. Tulos oli 92% negatiivinen - emme ole mitään sukua toisillemme. Olen pitänyt oletettuina isinäni kahta veljestä ja näin ollen kävi selväksi, ettei kumpikaan heistä ole isäni. Osasin odottaa tätä tietysti, puhun oletetusta biologisesta isästä ja olin varautunut saamaan ko tiedon. Siitä huolimatta täytyy sanoa, että alun "ei tunnu juuri missään" olotilan jälkeen olen pettynyt. Olen pettynyt, koska vaikka olen pitänyt varani enkä ole kiintynyt liikaa oletettuihin serkkuihini, olen kuitenkin kiintynyt. Oli iso pala kirjoittaa heille viesti, ettemme olekaan serkkuja. Ystävinä lupasimme pysyä ja mielikuvitusserkkuina, siitä olen kiitollinen ja iloinen.

Tiedon saantia seuranneena päivänä tunsin raivoa. Jos Kerttu asuisi tuossa naapurikunnassa, olisin ajanut hänen ovelleen ja aukaissut sanallisen arkkuni hyvin ammolleen. Hänen onnekseen hän asuu kauempana. Jos jotain olen häneltä geeneissä perinyt niin tarvittaessa erittäin v-mäisen ja kipakan luonteen. Tämä ei taaskaan jää tähän. Katsotaan, katsotaan miten pitkälle pystyt piilottamaan biologisen isäni henkilöllisyyden - tai veljeni isän henkilöllisyyden. Minä menen vaikka seinän läpi jos niikseen tulee, ja niin minä selvitän nämä kaksi miestäkin, voit uskoa.

Nyt parin päivän jälkeen olen edelleen sitä mieltä, että nämä kaksi biologista siittäjää tullaan etsimään. En tiedä miten kauan siihen menee, mutta ne selvitetään. Oman biologisen isäni etsintä lähtee alusta; keitä olivat nämä 3 Kertun saunottamaa miestä, olivatko he samalta paikkakunnalta kuin nyt verisiteettömiksi osoittautuneet miehet. Veljeni isän löydän myös, vaikka hän kuulema on toisesta maasta. Maailma on pienentynyt näin Internet-aikaan, joten eiköhän se mies sieltä joskus sekin löydy. En epäile yhtään.

Näiden kolmen vuoden aikana minusta on kehittynyt entistäkin parempi tiedon etsijä. Osaan etsiä tietoa sellaisistakin paikoista, joista sitä ei ensimmäisenä arvaisi etsittävän. Minä myös kehtaan etsiä tietoa paikoista, joista monikaan ei kehtaisi. Minun pokkani riittää, kiitos siitäkin geenien sekä nöyristelemättömän kasvatuksen.

Vaikka nyt on hiukan pettynyt ja osin ehkä lamautunutkin olo niin eiköhän tästä taas nousta. Otan tämän uutena seikkailuna, pääsen jälleen leikkimään salapoliisia, ottamaan uusia kontakteja uusiin ihmisiin ja penkomaan menneisyyttä. Sen osaan.

torstai 14. marraskuuta 2013

Adoption jukisuudesta

Syyskuussa sain kyselyn osallistua haastatteluun Voi hyvin-lehdelle. Tottahan toki osallistuin ja niin toimittaja sitten soitti ja teki puhelinhaastattelun. Koska välimatkaa on Oulusta Helsinkiin jonkin verran, sovimme että lähetän omista kuva-arkistoistani kuvan juttuun.

Eilen, 13.11.13, se juttu sitten ilmestyi Voi hyvin-lehden teema-sivuilla aiheella "perhesalaisuudet". Teeman alla oli toinenkin "salainen sisko", joka oli ottanut veljeensä yhteyttä ja sai näin 60-vuotiaana sitten kaksi siskoa ja veljen. Kyllä meitä vaan tuntuu joka kiven ja kannon kolosta pompahtelevan esille, tahdottiin tai ei! Lehden toinen "salainen sisko" oli koko perheen sisarusten parissa iloinen yllätys.

Minusta oli hienoa, että sain laittaa yhden rakkaimmista valokuvistani tuohon artikkelin matkaan. Kuvassa olen veljeni kanssa vain viikko sen jälkeen kun olin puhunut hänen kanssaan ensimmäistä kertaa elämässäni.

On hienoa, että adoptiosta kirjoitetaan koko ajan enemmän ja enemmän, nimenomaan kotimaisesta adoptiosta. Olemme olleet aikalailla vaiettu aihe, lähes tabu. Lisää vaan ääntä adoptiosta! Se ei ole milläänlailla hävettävä tai piiloteltava aihe.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äitienpäivä

Hyvää äitienpäivää!

Kuten yhdessä vanhassa postikortissa osuvasti sanottiin "Äiti - ilman sinua ei mistään tulisi mitään" ja niinhän se on. Kerttu antoi minulle elämän ja oma, oikea, äitini opetti sitä elämään; kuten rakas ystäväni asian omalta kohdaltaan ilmaisee. Jos minulla ei olisi minun oikiaa äitiä, niin mistään ei olisi tullut yhtään mitään. En edes osaa kuvitella minkälainen elämäni olisi ollut äidittömänä jossain.

Välillä äiti käy hermoon, voi jessus meinaa hermo mennä... aina puuttumassa asioihin ja antamassa mielipidettään silloinkin kun sitä ei todellakaan kaivata. Mutta sitten jos sei sitä anna, niin tuleepa hölmö olo, vähän ontto. Jotenkin sitä oottaa, että kohta sieltä taas jotain lauotaan! ;) Hyvässä mielessä siis.. vaikka se välillä raivostuttaa. :D

Äitiltä olen oppinut kaikenlaista hyödyllistä elämässä tarvittavaa taitoa. Pyykkiä en ollut pessyt ikinä kotona asuissani - ei ollut tarvinut kun automaattinen pyykkipalvelu teki sen mun puolesta ;) mutta annas olla kun muutin omilleni 500km:n päähän ja piti eka kerran pestä pyykkiä. Äitillehän se piti puhelu ottaa, että tässä koneessa on nyt jotain tämmösiä nappeja niin mistä mää oikein painan? :D Sentään tiesin minne pesuaine laitetaan ja mitä pesuainetta käytetään. ;) Myös makaroonilaatikon teko tuotti suuria ongelmia uunin lämpötilan kanssa ja sitä piti soittaa usiasti kun eihän sitäkään tarttenut mieleensä painaa kun automaattinen lämpötilapalvelu kertoi sen puhelimessa. ;)

Eikä tosiaan äitin kanssa ole aina tyyntä. Minä olen niin räiskyvä persoona ja äiti vahva mielipiteissään, että kipinät lentelee. Mies nauroikin kerran, että 2 sekunttia meni ja sota oli käynnissä. :D Se kyllä loppuikin sitten lähes yhtä nopeaa... tai meni siihen ehkä se 2 minuuttia. ;) Niin se yleensäkin on. On ihana kun on joku, jolle uskaltaa kiukutella ja saada itkupotkuraivarit ilman, että tarvii pelätä hylkäämistä tai selän kääntöä. Sama pätee tännekin päin. Pitkävihaisuus ei ole meidän juttu.

Tänään äitienpäivänä juhlitaan anoppilassa sekä porukoilla. Soitan myös (biologiselle) mummulleni.

Äiti - mistään ei tulisi mitään ilman sinua! 

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Täällä ollaan, lälläslää!


Kopioin tähän Helsingin Sanomien tämän päiväisen kolumnin vaietuista lapsista. Meitä elää edelleen, nuorempiakin sukupolvia kuin sodan keskelle syntyneitä. Olen itse "kuollut" ja "olemassa olematon", mutta erittäin hyvässä lihassa ollakseni kuollut tai näkymätön.

Olen tehnyt päätöksen olla olemassa. Minua ei niin vain lakaista maton alle. Olen antanut kuulua itsestäni silläkin uhalla, että siitä on "seurauksia".  Tulen olemaan näkyvä ja näkyvämpi, se on varmaa. 

Olin viikonloppuna Adopterade Finland rf:n (Adoptoidut Suomi ry) vuositapaamisessa sekä -kokouksessa. Meillä on selvä tavoite tulla näkyviksi ja oleviksi. Meillä on erilaiset kokemukset, joillain on ollut ihan hirveä adoptioperhe ja joillain hirvittävän hyvä. Oli voimaannuttavaa tavata ihmisiä, jotka kovista elämänkokemuksista huolimatta jaksavat uskoa huomiseen ja olla iloisia - me nauroimme hyvin paljon! 

Olemme sitkeitä ja sinnikkäitä. Olemme olemassa. Tykkäsitte siitä tai ette.

Vaietut lapset

 0
Mustavalkoisessa, vanhassa valokuvassa on hymyilevä pariskunta. Mies nojaa päätään naisen poskeen. Näkee, että heillä on läheiset välit.
Ilmoitus on Turun Sanomien lauantainumerossa, survottuna huonekaluliikkeen ja kodinkoneketjun mainosten keskelle. Siinä kysytään: "Tunnetko kuvassa esiintyvän miehen?"
Ilmoittaja tietää miehestä vähän. Nimen ja summittaisen asuinpaikan, Turku tai lähikunnat. Kuvan naisen nimi kerrotaan: hän on Hulda.
Katson ilmoitusta setäni pyynnöstä. Isoisäni piirteet ovat hyvin tunnistettavissa. Voimakas nenä ja huomattavan kiharat hiukset, jotka myös setäni on perinyt. Kuvan mies on Onni, isoisäni.
Menee vielä kaksi päivää ennen kuin isäni rohkaistuu soittamaan ilmoituksen numeroon. Se soi Ahvenanmaalla. Selviää, että meitä etsii meille ennestään tuntematon serkkuni. Huldalle ja Onnille syntyi tytär talvisotavuonna 1939, mutta vasta hänen poikansa rohkaistui etsimään kuvan miestä. Isäni ja setäni ovat saaneet uuden sisarpuolen, josta kukaan meistä ei tiennyt mitään.
Suomi on täynnä vastaavia, vaiettuja salaisuuksia. Sota ja tuore rauhanaika näkyivät ihmisten suhteissa. Puhuttiin sotamoraalin löystymisestä. Nuoret naiset ja miehet olivat kiitollisia elämästä eivätkä ajatelleet liialti tulevaisuutta.
Perheet olivat muutostilassa: toisaalta syntyi paljon lapsia, toisaalta avioerotilastoissa näkyi harvinainen piikki. Oli solmittu sota-ajan pikaliittoja tai saatu kotiin sotilas, jota ei enää tunnistanut omaksi mieheksi.
1940-luvun naisia tutkinut Kirsi-Maria Hytönen kertoo, että aviottomaan lapseen liittyi häpeää mutta myös ymmärrystä. Arki on vaikeaa. Äitiysloma oli kuusi viikkoa, eikä lastenhoitopalveluja juuri ollut. Voi olla, että karjakko-oppilaana työskennellyt Hulda otti lapsen mukaan kiertäessään maataloja.
Yhteiskunnan tuki lasten äideille oli kuitenkin vireillä: kunnissa alkoi vuonna 1944 neuvolatoiminta.
Isoisäni kuoli yli kaksikymmentä vuotta sitten, eikä Huldakaan ole enää elossa. Monia kysymyksiä jää. Tiesikö isoisäni lapsestaan? Miksi asiasta puhutaan vasta nyt, kymmeniä vuosia liian myöhään? Mitä muuta tapahtui ennen kuin isoisäni tapasi oman isoäitini?
Hytösen mukaan moni tuon ajan muisto on haudattu syvälle. Ajan psykologian mukaan asioiden oletettiin unohtuvan nopeimmin, jos niistä vaikenee. Tämän vaikenemisen jälkiä paikataan edelleen.
Jenni Virtanen jenni.virtanen@hs.fi
Kirjoittaja on HS:n ulkomaantoimituksen varaesimies.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Hyvää adoptoitujen päivää 13.3!

Tänään vietetään ensimmäistä adoptoitujen omaa päivää! 




Tässä vielä tietoa kotimaisesta, mutta ruotsin kielisestä, adoptioyhdistyksestä Adopterade Finland rf:stä. Vuositapaaminen järjestetään Helsingissä 15.-17.3.2013. Tervetuloa! Ohjelma täältä.



sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Ääniä ja näkyjä

Ääniä. Ihmisiä. Tunnelma.

Istun ja kuuntelen ääniä eri huoneista. Vieraita ääniä, omia ääniä. Ihania ääniä. Puhetta, tuhinaa, hengitystä.

Maisemat on erilaisia kuin kotona, mutta kuitenkin niin kotoisia. Omia nekin. Peruskallio, perusta. Lähtökohta. Siirtolohkareita ja petäjiä. Järvi.