Biologinen huti

Kirjoitan tätä blogitekstiä elokuun lopulla 2014. En saa julkaista sitä vielä, koska paljastan tässä jotain, joka tulee julkisuuteen vasta kevät talvella 2015 Adoptoidut-dokumenttisarjassa. Minun on kuitenkin pakko kirjoittaa tuntojani ylös, jotta voin jäsentää asiat päässäni ja päättää siten miten etenen tästä.

Teetätin dna-testin erään oletetun sukulaiseni kanssa. Tulos oli 92% negatiivinen - emme ole mitään sukua toisillemme. Olen pitänyt oletettuina isinäni kahta veljestä ja näin ollen kävi selväksi, ettei kumpikaan heistä ole isäni. Osasin odottaa tätä tietysti, puhun oletetusta biologisesta isästä ja olin varautunut saamaan ko tiedon. Siitä huolimatta täytyy sanoa, että alun "ei tunnu juuri missään" olotilan jälkeen olen pettynyt. Olen pettynyt, koska vaikka olen pitänyt varani enkä ole kiintynyt liikaa oletettuihin serkkuihini, olen kuitenkin kiintynyt. Oli iso pala kirjoittaa heille viesti, ettemme olekaan serkkuja. Ystävinä lupasimme pysyä ja mielikuvitusserkkuina, siitä olen kiitollinen ja iloinen.

Tiedon saantia seuranneena päivänä tunsin raivoa. Jos Kerttu asuisi tuossa naapurikunnassa, olisin ajanut hänen ovelleen ja aukaissut sanallisen arkkuni hyvin ammolleen. Hänen onnekseen hän asuu kauempana. Jos jotain olen häneltä geeneissä perinyt niin tarvittaessa erittäin v-mäisen ja kipakan luonteen. Tämä ei taaskaan jää tähän. Katsotaan, katsotaan miten pitkälle pystyt piilottamaan biologisen isäni henkilöllisyyden - tai veljeni isän henkilöllisyyden. Minä menen vaikka seinän läpi jos niikseen tulee, ja niin minä selvitän nämä kaksi miestäkin, voit uskoa.

Nyt parin päivän jälkeen olen edelleen sitä mieltä, että nämä kaksi biologista siittäjää tullaan etsimään. En tiedä miten kauan siihen menee, mutta ne selvitetään. Oman biologisen isäni etsintä lähtee alusta; keitä olivat nämä 3 Kertun saunottamaa miestä, olivatko he samalta paikkakunnalta kuin nyt verisiteettömiksi osoittautuneet miehet. Veljeni isän löydän myös, vaikka hän kuulema on toisesta maasta. Maailma on pienentynyt näin Internet-aikaan, joten eiköhän se mies sieltä joskus sekin löydy. En epäile yhtään.

Näiden kolmen vuoden aikana minusta on kehittynyt entistäkin parempi tiedon etsijä. Osaan etsiä tietoa sellaisistakin paikoista, joista sitä ei ensimmäisenä arvaisi etsittävän. Minä myös kehtaan etsiä tietoa paikoista, joista monikaan ei kehtaisi. Minun pokkani riittää, kiitos siitäkin geenien sekä nöyristelemättömän kasvatuksen.

Vaikka nyt on hiukan pettynyt ja osin ehkä lamautunutkin olo niin eiköhän tästä taas nousta. Otan tämän uutena seikkailuna, pääsen jälleen leikkimään salapoliisia, ottamaan uusia kontakteja uusiin ihmisiin ja penkomaan menneisyyttä. Sen osaan.