Tapasin isän puolen serkkuni Helsingissä. Olimme hyvin samanlaisia luonteiltamme; puheliaita, nauravia ja postiivisia. Serkkuni kertoi isänsä (setäni) olleen tarinankertoja, vitsiniekka. Minun isäni on ollut jöröttäjä, paremmin vetäytyvä jurottaja kuin iloluonteinen seuramies.
Miehet asuivat yhdessä, samassa talossa. Toinen setäni on ilmeisesti ottanut Kertun jostain kyytiinsä ja vienyt miehille taloudenhoitajaksi. Marraskuussa pikkuserkkuni kertoi Kertun olleen juuri oletetun isäni naisystävä. Aloin kuitenkin ajatella tuon serkkuni tapaamisen jälkeen, että mitäpä jos olen kuitenkin setäni lapsi. Pikkuserkku kyllä kertoi Kertun olleen hyvä puhumaan, mutta eiväthän kaikki piirteeni mitenkään voi häneltä periytyä. Pakko isänkin geenit on jotenkin vaikuttaa.
Päätin tutkia onko sisarussuhdetta mahdollista varmistaa DNA-tutkimuksella ja googlasin. Löysin yhden firman, joka tekee DNA-tutkimuksia ja sieltä kävi ilmi, että toki myös sisaruus voidaan selvittää. Helsingissä kuulin eräältä DNA-testin tehneeltä henkilöltä, että se olisi hyvin kallista, mutta ainakin tuon löytämäni firman tekemänä se maksaa vain pari sataa euroa; paljon rahaa mutta pieni hinta sukulaisuuden ja sisaruuden varmistamisesta.
Katselin oletetun isäni kuvaa, en löydä hirvittävästi yhteistä meistä kahdesta. Ehkä korvissa on jotain samaa, mutta ei juuri muualla. Vai enkö vain osaa katsoa sitä oikein? Kuva on 50-luvulta, biologisen siittäjäni armeijakuva, jossa hän on arviolta parikymppinen. Komea nuori mies. Katsoessani kuvaa, mietin mitähän hänellekin nuoruudessa tapahtui tai mistä johtuu, ettei löytänyt vaimoa vaan eli alkoholihuuruisesti veljensä kanssa maatalossa, jonka vanhempansa olivat rakentaneet. Varmasti ison tilan pojille olisi ottajia ollut, jo aiemmin kuin 80-luvun alussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mikäli haluat kirjoittaa minulle suoraan voit tehdä sen osoitteeseen iida.maalahti@gmail.com