Olemassaolon oikeutus

Minä hengitän, elän ja olen. Minulla on siihen oikeus. Minulle suotiin tämä oikeus vuonna 1981 kun minut siitettiin ja synnytettiin. Olen olemassa. Jos minulla ei olisi tätä oikeutta, olisi helpoin ratkaisu ollut joko ehkäistä siitos tai abortoida alkio. Silloin en olisi olemassa, en tässä elämässä enkä alitajuisena ahdistuksena.

Tämä tuli mieleeni tänään kun kävin tutustumassa Pelastakaa Lapset ry:n adoptiopapereihini. Minulla on myös oikeus tietää niistä ja syyt mitkä ajoivat synnyttäjäni antamaan minut pois. Adoptiolaki on ollut voimassa jo hyvän aikaa, tosin sitä ei vielä silloin ollut, kuin ehkä eduskunnan pöydällä, kun minun adoptioni on hoidettu. Yhtä kaikki, se koskee kuitenkin myös minun adoptiotani. Tietojen kuuleminen auttoi minua hyväksymään asian vieläkin paremmin kuin tähän asti. Olen hyväksynyt sen täydellisesti koko ajan, mutta nyt minun ei tarvitse enää spekuloida ja hautoa kostoa mahdolliselle raiskaajalle! Olisin kostanut sen synnyttäjäni puolesta, mikäli tämmöinen tapaus olisi ilmennyt papereista.

Nyt tiedän, ettei hänen elämäntilanteensa sallinut minua. Olen kiitollinen, ettei hän pahemmin edes yrittänyt. Olisin nyt täysin eri henkilö, täysin eri elämänkokemuksella ja -tyylillä. Voisin olla jotain, mitä en haluaisi olla. Mutta koska synnyttäjäni, Kerttu, on halunnut antaa minulle isän, äidin ja koko perheen, olen se mitä tänään olen. Olen siitä erittäin kiitollinen. En voi tuomita hänen päätöstään, hänen elämäänsä tai mitään muutakaan, koska meidän elämämme ovat ihan erit. Mutta olemassaolostani en tingi. Minulla on siihen oikeus, jonka synnyttäjäni on minulle antanut.

Synnyttäjäni ei halua olla kanssani tekemisissä, koska päätös on ollut hänelle rankka. Tottakai se on ollut; ei kukaan täysijärkinen ihminen "tuosta vain" anna lastaan, jota on 9kk kantanut ja tuskalla synnyttänyt, pois. Hän on koittanut hävittää minut muististaan ja mielestään siinä kai onnistuenkin - ennen kuin minä päätin olla jälleen olemassa hänen tiedotavassa mielessään. Sitä minä en aio itseltäni kieltää. Minä olen olemassa! Minulla on oikeus olla olemassa! Vaikka en olisi biologisen synnyttäjäni, tai nyt tiedossa olevien sisarusteni, kanssa tekemisissä niin minä piru vie olen kuitenkin täällä! Hengitän, nauran, itken, piereskelen ja röyhtäilen kuten kaikki muutkin. Minä en ole joku epämääräinen voikukan haituva, joka vähäisestäkin tuulesta lentää kilometrien päähän.

Edelleenkään en ole katkera, vihainen, suvaitsematon, hyväksymätön tai mitään muutakaan negatiivista asian tai ihmisten suhteen. Minulla on vissiin paksu nahka - tai sitten minussa on opittua, ja jopa perittyä, jääräpäisyyttä. Ovi on auki biologisten sukulaisteni tulla ja ottaa yhteyttä sitten kun heille itselleen aika on sopiva. Mitään en ole vailla. Vanhemmat minulla jo on, niitä en tarvitse. Haluaisin tutustua Kerttuun ihan ihmisenä, en äitinä. Minä en ole mikään paavi ketään tuomitsemaan, sitä ei todellakaan tarvitse pelätä. En ole elänyt pussissa, olen kohdannut monenlaisia elämänkohtaloita ja niistä toivottavasti oppinut ainakin sen, ettei elämä aina vie tai mene siten kuin itse olisi alunperin suunnitellut. Eihän se ole minullakaan mennyt, herranen aika!

Haluan vielä kertoa, että PeLalta en ole mitään henkilötietoja saanut. Kaikki oli Väestörekisterikeskuksen sivuilta verkkopalvelusta luettavissa omilla pankkitunnuksilla. Osoitepalvelu.net toimii myös samalla periaatteella: jos tiedossa on ihmisen (tyttö)nimi, syntymäaika sekä entinen asuinpaikkakunta niin tieto on saatavissa MIKÄLI YKSILÖ EI OLE KIELTÄNYT OMIEN TIETOJENSA ETEENPÄIN ANTAMISTA. Se taas tapahtuu Maistraatissa. Pelkkä puhelinnumeron salaiseksi laittaminen ei riitä. Varmaan minunkin tietoni löytyvät Kertun sekä hänen lastensa tiedoista, koska en ole kieltänyt omien tietojeni julkaisua. Yksilönvastuu on onneksi vielä tässä asiassa Suomessa; muutenhan tämä maa on holhousyhteiskunta.. no, nyt mennään jo politiikkaan että sopii lopettaa aiheesta. :) Se on sitten eriasia, moniko tuosta verkkopalvelusta loppupeleissä vielä tietää kun se on aika uusi juttu.