Ensikoti

Tammikuussa lähestyin ensi- ja turvakodin johtajaa ja kysyin olisiko minun mahdollista päästä tutustumaan taloon, missä olen 5 ensimmäistä elinkuukauttani elänyt. Hän oli oikein mukava ja lupasi, että tämä on mahdollista ja antoi erään työntekijän yhteystiedot asian sopimiseksi. En tohtinut ottaa yhteyttä ja sopia tarkkaa päivää, kunnes viime viikon lopulla laitoin sähköpostia ja kysyin pääsisinkö käymään.

Eilen soi puhelin ja ensikodin työntekijä soitti. Hän pyysi minua tulemaan ja kertoi, että tällä hetkellä talossa on käymässä myös hoitaja, joka työskenteli talossa minun ja biologisen synnyttäjäni siellä ollessa. Hän muisti Kertun nimeltä ja minutkin. Tänään sitten kävin ensikodissa.

Siellä oli aika melkein seisahtunut. Tuntui hassulta nähdä mm. lastenhoitohuone, joka oli laattoja myöten samassa ulkoasussa kuin silloin 80-luvun alussa. Keittiössä sama apteekkarin senkki kuin silloin, sama liesituuletin minkä alla äidit ovat lapsilleen keittäneet maidot ja pistäneet sitten jokainen nimensä mukaan jonoon jääkaappiin, joka se oli kuitenkin jo hieman uudempaa vuosikertaa! ;)

Käytävällä oli myös vanhoja lastenvaunuja, hoitaja kertoi, että ne olivat niitä samoja, joissa minua on työnnetty. Huonekalut olivat myös siltä ajalta. Kun on hyvin pidetty niin mitäs niitä hyviä vaihtamaan! :) Olotilan puolelta löytyi myös vanha vaaka - aivan, se sama millä minuakin on punnittu!

Kaikkein mielenkiintoisinta oli kuitenkin vierailla huoneessa numero viisi. Huone oli tyhjillään, joten sain käydä sisällä asti. Huone oli sama huone, missä minä olen Kertun kanssa asunut 5 kk. Huoneissa on tuolloin majoitettu kaksi äitiä lapsensa kanssa, hoitaja ei ikäväkseen muistanut kuka tuo toinen äiti olisi ollut. Ikkunan edessä on ollut työpöytä ja sen molemmin puolin sängyt ja niiden päissä vauvansänky. Kaksi kaappia, yksi kummallekin äidille. Karu huone, mutta varmasti vielä tänä päivänäkin hyvin tarpeellinen! Huone oli pysäyttävä. Konkreettinen todiste; täältä minä olen lähtenyt aikoinani.

En olisi parempaa syntympäpäivälahjaa voinut saada kuin vierailla siellä, missä olen synnyttyäni ne kehitykselle tärkeimmät kuukaudet asunut. Onneksi tuollaisia paikkoja on. Moni äiti tarvitsee tukea äitiydessään, elämänrytmistä kiinni saamisessa. Moni äiti oppii äidiksi saatuaan tukea ja oikeanlaista apua haasteiden kohtaamiseen. Onneksi moni ei hylkää lastaan vaikeasta alusta huolimatta.