Minulla on usein sellainen olo, etten hoksaa kokonaisuuksia ihan samoin kuin monet muut ihmiset. Huomaan sen arkipäivän tilanteissa, kun joku homma vaan menee ohi vaikka se on oikeasti ollut ihan ilmiselvä kaiken aikaa. Tai taktiikkaa vaativissa peleissä, ei onnistu. Minä en vain "näe metsää puilta" joka asiassa. Matematiikka on ollut minulle aina erittäin vaikeaa, päässälasku ei onnistu vieläkään. Tai onnistuu mutta vaatii paljon aikaa, koska lasken "allekkain" ja kuvittelen numerot kuvina päässäni. En tiedä miten muut laskevat päässään. Olen myös aika kärsimätön, turhaudun helposti ja keskittymiskyky ei aina riitä.
Tutkin netin ihmeellistä maailmaa ja mietin, onko minulla mahdollisesti jokin vitamiinin puute tai joku vastaava kun törmäsin noihin samoihin ''oireisiin" mitä itselläni on. Nuo voivat johtua mistä tahansa, mutta ottaen huomioon kaiken tietämäni Kertun alkoholinkäytöstä, mieleeni tuli, että hän on ehkä ottanu viinaa vähän sallittua enemmän raskausaikanaan.
FAS-oireyhtymä minulla ei ole, ei ole siihen lähes aina liittyviä kasvonpiirteitä, tai pientä päätä, mutta voi minulla silti olla osittainen sikiön alkoholioireyhtymä tai alkoholialtistuksen aiheuttama keskushermoston vaurio. Nuihin edellä mainittuihin riittää ihan "pienikin" alkoholimäärä, pieni siis alkoholistin mittakaavassa. Jos kerran pari kuussa vetää kännit niin varmasti tulee isompiakin vaurioita. Voikohan noita testa mitenkään aikuiselta? Varmaan vain jollain Mensan äo-testillä, mutta liekö se tarpeeksi laajakirjoinen testaukseen käytettäväksi?
No, isoveljeni sanoin "jos on pipetillä annettu, ei voi lusikalla vaatia". Näin kai se on ja näillä jatketaan.
Tämän blogin erinomaisia kirjoituksia lukiessani mieleeni tulee eräs tapaus noin kymmenen vuoden takaa. Sain tuolloin tietää, että erään työtoverini 18-vuotias tytär oli synnyttänyt vanhemmiltaan salaa tyttölapsen ja antanut sen saman tien adoptoitavaksi. Tiedon minulle kertonut henkilö rikkoi salassapitomääräyksiä ja vannotti, että en saa kertoa asiasta kenellekään, tai hänelle käy huonosti. Kuin sain tiedon lapsesta, adoptiota ei ollut vahvistettu eli harkinta-aikaa oli vielä jäljellä.
VastaaPoistaAsia alkoi vaivata minua, kun näin työpaikallani päivittäin lapsen isoäidin, joka ei siis tiennyt lapsenlapsestaan mitään. Tytär oli onnistunut salaamaan raskauden aivan viime hetkiin asti. En tunne adoptiolainsäädäntöä, mutta epäilen, mahtoiko lapsen isäkään tietää lapsestaan. Isän henkilöllisyys ei ainakaan käynyt ilmi niistä tietolähteistä, joihin minun tietoni lapsesta perustui. Tytön tiedettiin seurustelleen erään pojan kanssa, mutta suhde oli jo päättynyt, kun lapsi syntyi.
Koska lapsen synnyttänyt nuori nainen ei ollut alkoholisti tai muutenkaan syrjäytynyt vaan hyvämaineisen perheen hyvämaineinen tytär, adoptio suoraan synnytyssairaalasta tuntui minusta oudolta. Voin vain arvailla syitä. Häpesikö tyttö aviotonta lasta niin paljon, että halusi antaa sen mieluummin pois kuin paljastaa asian vanhemmilleen? Vai halusiko tyttö, että lapsen isä ei saisi tietää lapsestaan, koska isä oli henkilö, jonka kanssa tyttö ei halunnut olla missään tekemisissä? Vai oliko isä joku, jonka ei kuuluisi olla isä – ja oliko tytölle maksettu siitä, että hän luopuisi lapsesta ja salaisi lapsen isän ikuisesti? Vai liittyikö lapsen alulle panemiseen jotain sen tyyppistä, esimerkiksi raiskaus, että lapsesta oli päästävä? Vai eikö tyttö vain halunnut pitää lasta ”mukavuussyistä”. Opiskelu oli vielä edessä, ja lapsi olisi rasite.
Olen luonteeltani sen verran sukurakas ja lapsirakas, että en voinut olla tekemättä mitään tuossa tilanteessa, vaikka se ei millään tavalla minua koskenutkaan. Toimin todennäköisesti täysin typerästi, mutta toimin kuitenkin. Tapanani on tehdä huonosti harkittuja ratkaisuja, ja tämä saattoi olla yksi niistä. Kirjoitin tytön vanhemmille kirjeen, jossa paljastin asian. En tietenkään kirjoittanut kirjettä omalla nimelläni vaan nimettömänä. Annoin ymmärtää, että olen tytön opiskelukaveri, joka tietää asiasta, ja haluaa kertoa siitä tytön vanhemmille ennen kuin tyttö tekee mitään peruuttamatonta – eli vahvistaa adoption. Postitin kirjeen niin, että siihen tuli tytön opiskelukaupungin postileima.
Periaatteessa lapsen isovanhemmat tietävät lapsesta tuon kirjeeni ansiosta, mutta uskoivatko he kertomukseni, se on eri asia. Ehkä he luulivat sitä pelkäksi ilkivaltaiseksi pilailuksi. Tyttö oli käynyt kotona lomalla vain vähän aikaa ennen lapsen syntymää, ja jos vanhemmat eivät tuolloinkaan huomanneet, että hän odottaa lasta, kirje jossa kerrotaan häneen saaneen lapsen vain vähän aikaa tuon jälkeen, todennäköisesti tuntuu sairaalta pilalta. Ehkä he eivät sentään antaneet kirjettä poliisin tutkittavaksi – tai mistä minä tiedän.
Jossakin päin maata joka tapauksessa elää pian kymmenen vuotta täyttävä tyttö, jonka biologiset isovanhemmat ja ehkä isäkään eivät tiedä lapsesta mitään. Tai tietävät. Mistäs minä sen tiedän. Mitä tyttö itse tietää, siitä minulla ei ole aavistustakaan.
Niinpä. Meitä tietämättämme adoptoituja on varmasti paljon, olemme myös "kuolleita" ja "olemassa olemattomia". Menneisyyden haamuja. Toivottavasti se pieni 10v tyttö seuraavien kymmenen vuoden sisällä saa tietää asiasta, ellei jo tiedäkin olevansa adoptoitu.
PoistaHyvä kun kirjoitit kirjeen! Olen asioiden julkitulon kannalla 100%:sti. Ehkä tyttö ei itse uskaltanut kertoa olevansa raskaana ja jotenkin sai peitettyä asian vanhemmiltaan. Ehkä hän pelkäsi vanhempiensa reaktioita. Tai sitten hän oli vain tunnekylmä ja halusi päästä "kasvaimesta" eroon. Jännä, ettei tehnyt aborttia.
Omassa tapauksessani olen sitä mieltä, että jos pitää omalle äidille kertoa lapsen kuolleen, valehdella vanhemmista lapsistaan (sillä hetkellä) nuorimman lapsen isälle heidän olevan enonsa lapsia tai peittää menneisyys kaikilta, niin kannattaisi olla lisääntymättä. Abortti on ikivanha keksintö. Meitä ei enää saa abortoitua, mutta ajattlen niitä tulevia lapsia, jotka kärsivät biologisten äitiensä tunnekylmyydestä ja jäävät ehkä kokonaan vaille ketään läheistä.
Meillä on sisarusparvessa käynyt hyvä tuuri kun kaikilla on ollut joku hyvä aikuinen elämässä antamassa elämisen mallia. Kaikilla ei ikävä kyllä ole sitä onnea.